Quantcast
Channel: Business Woman
Viewing all articles
Browse latest Browse all 559

Pitsiä, valkoista ja mustaa eli viikon officiaalit

$
0
0
Kylläpä meitä onkin hemmoteltu mahtavalla säällä tänä viikonloppuna. Tai no, ainakin lauantaina. Sää oli niin kertakaikkisen upea, että en malttanut tehdä tyypilliseen tapaani edes lauantaipostausta. Siivosimme nimittäin eilen yläkerran terassia ja avasimme grillauskauden upean sään kunniaksi. Meillä on tässä talven aikana ilmestynyt terassille lasiovet, jolla terassin etuosa on lasiliukuovien muodossa erotettuna muusta terassista. Aika kiva! Paitsi että ikkunapintaa alkaa tässä meidän huushollissa olla jo niin paljon, että enpä tiedä, miten niitten pesusta voi kukaan kunnialla selvitä.. No, onneksi ikkunoiden pesettäminen ammattilaisilla on ainakin toistaiseksi vielä kotitalousvähennykseen oikeuttavaa toimintaa eli voipi olla, että turvaudumme sellaiseen vaihtoehtoon.

Tänään sunnuntaina poikkesimme pitkästä aikaa katsastamassa, mitä Korkeasaaren eläimille kuuluu. Oli aivan ihana reissu, vaikka sää muuttui sen parituntisen aikana kohtuullisen hyvästä kevätkelistä kamalan tuuliseksi ja vettäkin alkoi sataa lähes vaakasuoraan.. 

Mitäs muuten tykkäätte minun tämänkertaisesta asusta? Ainakin itse tykkään tuosta Topshopin jännästä, lyhyehköstä ja leveähelmaisesta paidasta ihan mielettömästi! Se yhdistettynä ihan basic mustaan kynähameeseen on mielestäni aika toimiva yhdistelmä. Olen tilannut paidan joskus alkusyksystä Zalandolta ja jos sama tyyli kiinnostaa, niin Topshopin* tämänhetkisestä mallistosta vaikkapa tämä versio* on aika kiva ja hyvinkin samantyylinen pusero. (*adlinks)

Ensi viikko on taas aika mielenkiintoinen, kaikkine ajankäytöllisine haasteineen.. Puoliso lähtee työreissulle Hampuriin ja minun pitäisi olla samanaikaisesti Vaasassa ja Milanossa. Mitenköhän sen yhtälön ratkaisisi, koska jonkun täytyisi olla kotonakin. Tämä huusholli ei vaan yksinkertaisesti pyöri, jos kaikki aikuiset on reissunpäällä. No, täytyy vaan priorisoida asioita ja sen mukaan tehdä valintoja. Jotenkin lohdullista, että valinta on lopulta aina luopumista, vaikka kaikki olisikin tietysti mukavaa toteuttaa!

Oikein mukavaa alkavaa uutta viikkoa ja hei, tänään valitaan uusi Miss Suomi! Onko teillä jo suosikkia? Minä taidan liputtaa joukon pisimmän tytön, upean Carola Millerin puolesta. Hän kilpailee numerolla 9.


Shirt: Topshop
Skirt: Banana Republic
Heels: Zara
Watch: Michael Kors






  


Viewing all articles
Browse latest Browse all 559

Trending Articles