En millään malta säilyttää näitä viime lauantain kuvaussession hedelmiä pelkästään itselläni vaan kyllähän ne pitää jakoon laittaa:) Tai no, ihan rehellisesti sanottuna, ei niitä ulkona otettuja kuvia ole niin paljoa tai usein, että olisi muutakaan niiden tilalle laittaa.. Aloitetaan siis tästä ihanasta yhdistelmästä eli Your FACE kellohameen ja farkkupaidan kombinaatiosta.
Farkkupaita on vaate, joka melkeinpä täytyy olla jokaisen, niin naisten kuin miesten, mutta myös tyttöjen ja poikien vaatekaapissa. Siitäkin huolimatta, vaikka ainakaan minä en ole oikein löytänyt sopivaa alaosaa sen kanssa yhdistettäväksi. Mikään ei oikein tunnu näyttävän farkkupaidan kanssa niin kivalta, että olisin käyttänyt tätä kuvissa olevaa paitaa paria kertaa enempää. Esimerkiksi farkut ja farkkupaita ei vaan ole meikäläisen juttu. Senpä tähden ajattelin kokeilla, miltä tämä klassikoksikin kutsuttu paita näyttäisi kellohameen parina. Ja tykkäsin ihan mahdottomasti! Voisin hyvin kuvitella lähteväni tämmöisessä asussa vaikkapa "after work" -tyyppisiin tapahtumiin. Päivällä jokin vähän "työkelpoisempi" paita on helppo vaihtaa farkkupaitaan, joka ei ole moksiskaan muutamasta rypystä, joita käsilaukussa kuljettaminen kenties aiheuttaa.
Ja tietysti muistutan teitä myös meneillään olevasta 100 euron lahjakorttiarvonnasta Your FACE myymälään! Aikaa on sunnuntaihin saakka ja arvonta löytyy tästä näin, klik.
Mutta siis, olisi tosi mielenkiintoista tietää, mikä on teidän suhtautumisenne farkkupaitaan? Onko se vaatekaappinne kulmakivi vai samanlainen "pakollinen klassikko", kuin minulla?
Ja minkä kanssa farkkupaita on mieluisin yhdistettävä?
Ja minkä kanssa farkkupaita on mieluisin yhdistettävä?
Ja hei, kivaa iltaa teille kaikille! Ainakin täällä Helsingissä on niiiin supersyksyinen keli, että tästä ei päivät kyllä enää juurikaan synkemmiksi pysty muuttumaan..
Denim shirt: Mango
Skirt: Your FACE
Shoes: Billi Bi
Shades: RayBan