Viikonloppu on onnellisesti ohi. Meillä oli viime viikko jotenkin taas niin rosoinen, että on jotenkin tosi lohdullista, kun koko jengi on viikonloppuisin koossa. Lensimme viime keskiviikkona yhdessä mieheni kanssa (ennen kukonlaulua) Köpikseen, josta hän jatkoi edelleen matkaansa työreissulle Riigaan. Minä tulin jo illaksi kotiin ja mies kotiutui vasta perjantaina illalla. Sain muuten upgreidattua itseni paluulennolla taas businessluokkaan, pitkän ja tylsän päivän päätteeksi. Se on vaan niin luksusta, kun niinkin lyhyellä lennolla tarjolla on kunnon lämmin ateria viinillä tai shampanjalla ja kahvit päälle. Lyhyt lentomatka (noin puolitoista tuntia) hujahtaa siinä herkutellessa ihan huomaamatta.
Mitenköhän Kööpenhamina onkin onnistunut näyttämään minulle joka ikinen kerta vain ne kurjemmat kasvonsa? Vaikka niin moni kehuu sitä vuolain sanankääntein.. Aina kun olen siellä visiteerannut, siellä on joko satanut tai tuullut niin, että tukka lähtee. Usein myös molempia yhtäaikaa.. Jos olen yöpynyt siellä, muistan vaan ne sinällään viihtyisät mutta jäätävän kylmät hotellihuoneet, jossa olen palellut ja nukkunut villapaita päällä.
Mikään kaupunki ei tietystikään näytä kauniilta, kun sataa ja tuulee eli Köpis on minulle kyllä yksi tylsimmistä kohteista. Lentokonekin heittelee aina tuulen tähden vielä lähellä maan pintaa, eli jo laskeutuminen sinne on omanlaisensa jännitysnäytelmä. Hintataso Köpiksessä on mielestäni ihan jäätävän kova, eli harvoin edes piipahdan keskustassa. Ostin jokunen vuosi sitten lentokentältä Sandin ihanan valkoisen paitiksen ja maksoin siitä 50 euroa enemmän kuin mitä se samainen paita maksoi Stockmannilla! Kyllä muuten harmitti. Eli kannattaa miettiä kaksi kertaa ko. lentokentällä shoppailua, vaikka siellä on kyllä pirun hyvä tarjonta.
No mutta, reissu on onnellisesti ohi, eikä Kööpenhamina siis yllättänyt tälläkään kertaa. Ja viikonloppukin on enää vain kaunis muisto:)
Meillä on nuoremman tyttären kanssa tapana leipoa aina viikonloppuisin. Näin olemme tehneet koko hänen pienen ikänsä. Äiti ei kuulemma tunnu äidiltä, jos uuni ei ole päällä, pullat nousemassa tai vatkaimet tositoimissa. Viikolla meillä ei vatkaimet pauhaa eikä tuore pulla tuoksu, mutta viikonloppuisin lähes poikkeuksetta, joko lauantaina tai sunnuntaina.
Meillä on tyttären kanssa aika selkeä työnjako näissä leivontajutuissa. Hän on minun "virallinen apuri", jonka tehtävänä on ollut olla taikinan maistelija, jauhoseoksen hämmentäjä ja nyt, kun ikää on vähän enemmän, vastuukin on kasvanut. Tätä nykyä hän rikkoo kananmunat, mittaa itse jauhoseoksen ainesosat ja hämmenttää niistä tasaisen seoksen. Ja tietysti maistelee, että taikina (erityisesti munavaahto) on laadultansa sopivaa.
Eipä taida mennä enää kauaa, kun koko leivontaprosessi siirtyy hänelle, hih. Tai voihan olla, että pidämme tästä työnjaosta kiinni pitkäänkin, aika näyttää.
Joka tapauksessa, meillä on ihan mielettömän kivaa aina yhdessä leipoessa. Se on todellista laatuaikaa, eikä leipominenkaan tunnu ollenkaan minkäänmoiselta suoritukselta <3
Hiihtolomakin häämöttää jo ihan nurkan takana ja meillä olisi taas pieni trippi tiedossa:) Kivaa kun on jotain, mitä odottaa!
Mitenkös teillä meni viikonloppu? Onko teillä suunnitelmia hiihtolomalle? Ja pliis, sanokaa te jotain positiivisia omia kokemuksia Kööpenhaminasta! Eihän se voi olla noin kurja paikka, eihän..
