Olen tapojeni orja, mitä tulee kynsien hoitoon. Olen nimittäin ikuisuuden pihistänyt itselleni sunnuntaisin aikaa kynsienhoidolle ja sen jälkeen lakkaukselle. Seuraavan kerran teen samat rutiinit keskiviikkoisin. Olen sen verran kova puuhastelija kotioloissa, että aika harvoin lakkaus on enää "ensiluokkaista" huollon hetkellä. Kädet on kotioloissa sen verran kovilla, kun lotraan niitä jatkuvasti vedessä ja kaikenmaailman pesuaineissa, enkä juurikaan koskaan käytä (tai ehdi käyttää) mitään hanskoja.
Oli minulla joskus kauan kauan sitten hetken aikaa myös geelikynnet, mutta en kokenut niitä omakseni, vaikka kauniit olivatkin. Ne tietysti kesti hyvinä normaalilakkausta pidempään, mutta en jotenkin innostunut siitä jatkuvasta huoltokierteestä. Olen muuten aina miettinyt niitä tehopakkauksia, joilla on työelämän vaatimusten lisäksi perhe, omat ja lasten harrastukset ja sitten vielä hiusten-, ripsien- ja kynsien pidennykset. Vaatii kyllä aikamoista ajanhallintaa, että ehtii kaiken sen huoltorumban.
Meikäläisen elämäntyylillä erottaa kyllä hyvät kynsilakat huonoista. Huonot lakat on pullossa, jonka sivellin on pieni ja huonolaatuinen eikä lakkaus kestä moitteettomana montaakaan hetkeä. Hyviksi olen todennut onnekseni montakin brändiä ja niistä ilman muuta mainitsemisen arvoinen on upouusi FNUG kynsilakka. Se on Tanskan lahja Suomen kynsilakkamarkkinoille ja täällä meillä siis uudehko tulokas. Se on ollut markkinoilla nimittäin vasta puolisen vuotta. Jakeluverkosto on perin mielenkiintoinen, koska sitä ei myydä perinteisissä kosmetiikkaliikkeissä (ainakaan vielä), vaan sitä saa pääasiassa muoti- ja sisustusliikkeistä. Sitä löytyy mm. Doppwomanilta Vaasasta, My MiloustaHämeenlinnasta ja Helsingissä mm. Nougatin ja Björkqvistin valikoimista.
FNUG on korkealuokkainen lakka, jonka suti on kunnollinen, pigmenttiä on runsaasti, eikä se kuivata samalla tavalla kynsiä kuin moni muu lakka. Se johtunee sen ylellisestä ainesosasta eli kaviaariuutteesta. Väriskaalakin on mielestäni herkullinen. Omiksi suosikeikseni on osoittautuneet keväiset sävyt Fashionistas ja Elegant Edge.
Oletteko te yhtä tapojenne orjia kuin minä ja miten usein te lakkaatte kyntenne, olisi kiva kuulla?
Ai niin, muistattehan osallistua 100 euron YourFACE -lahjakortin arvontaan! Aikaa on vielä huomiseen eli keskiviikkoon saakka. Arvontaan pääset tästä linkistä klik.
![NA3B9596]()
![P3212610]()
![]()
![P3212602]()
Tuotteet saatu blogin kautta.
The products are gifted.

Follow my blog:
Concerning nail polishing I´m a creature of my habit. I´m used to treat and polish my nails every Sunday and Wednesday nights and I have been following the same routine forever. At the moments of treatment, my nails are rarely in prime condition. Thats because I constantly use wash water at home which certainly is not good for my nails..
My lifestyle really separates the good nail lacquers from the bad ones. The bad ones are in a bottle where the brush is small and it´s quality is poor. The polishing itself stands a short moment in faultless condition. Luckily I have found many excellent nail lacquer brands but now I have my honor to present you my latest favorite - FNUG. It´s Danish trademark which is launched to Finnish markets about six months ago. Instead of finding FNUG from traditional cosmetic stores you can find them from fashion and lifestyle stores nearly all over the country. For example from Doppwoman(Vasa), My Milou(Hämeenlinna), Nougat (Helsinki), Björkqvist (Helsinki) and so on.
FNUG is a high quality nail polish with a decent brush. The pigment is rich and it does not dry the nails in the same way as many other polishes. It is probably due to its luxurious ingredient caviar.
The FNUG colors are stylish, modish and delicious and my own favorites are proven to be the spring shades Fashionistas and Elegant Edge. FNUG Holographic nail lacquer collection has btw received rave reviews from international nail bloggers calling it "the best ever".
And I´m sure you all are worth it:)

Tuotteet saatu blogin kautta.
The products are gifted.