Nyt on kyllä juhlittu taas vähäksi aikaa. Viime torstaina käytiin pitkästä aikaa hyvän ystävän kanssa Kallessa "ihan vaan pyörähtämässä". No, meni aika myöhään ja sen kyllä tunsi kehossaan perjantaina. En toipunut koko päivänä ja vielä lauantainakin oli vähän ryytynyt olo. Kunnes oli taas aika lähteä juhlistamaan Indiedays Blog Awards -tapahtumaan Kattilahallille. Ajattelin, että ehkä siellä voi käydä "ihan vaan piipahtamassa", mutta ei se niin mennyt. Valtasimme Marjukan ja puolisoittemme kanssa yhden sohvan juhlapaikan perätilasta ja iltahan hujahti omassa pienessä porukassa kummasti loppuun saakka. Tulipa taas naurettua meikit poskille jo alkuillasta, heh.
Ensi viikolla lähden pyörähtämään taas yön yli kestävän reissun Lontooseen. Harmi, kun Finnair ei lennä tarpeeksi varhaista lentoa niin ettei tarvitsisi yöpyä reissun päällä. Minun pitää nimittäin olla lähellä Lontoon keskustaa jo klo 9.30 paikallista aikaa (Suomen aikaa 11.30) enkä siitä huolimatta ehtisi ajoissa aamun ensimmäisellä lennolla. No, lähdemme tällä kertaa matkaan yhdessä 16 vuotiaan tyttären kanssa eli voi olla, että hän saa houkuteltua minutkin tutkimaan kaupungin tarjontaa vähän tarkemmin eli tarkoitus on ottaa edeltävästä illassa irti vähän normaalia enemmän.
Mutta siis, tässä edelliseltä Lontoon reissulta hankkimani Oasiksen ankkuriprinttimekko teillekin nähtäväksi. Tykkään ihan mahdottomasti tästä monikäyttöisestä mekosta, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ihanat kultaiset napit ja poletit olkapäillä antaa viimeistellyn silauksen eikä mekko näytä mielestäni ollenkaan noin 60 euron mekolta.. Olen joka kerta kuin Liisa ihmemaassa kyseisessä liikkeessä.
Mutta nyt on kuulkaas alettava valmistautuminen ensi viikkoon ja ihan ensimmäiseksi taidan varata meille hotellihuoneen Lontoon Paddingtonista. Tykkään kyseisestä paikasta, koska sinne pääsee lentokentältä nopealla junalla ja sieltä on helppoa lähteä sitten metrolla minne päin tahansa Lontoota.
Mukavaa uutta viikkoa teillekin ja ollaan taas kuulolla!
Ai niin, muistakaahan osallistua Vivania Beauty Collagen arvontaan täällä näin, klik! Kolmelle lähtee purkki kokeiluun.
Life has lately been full of parties which is very exceptional for me. Last Thursday I spent the night in night club with my dear friend and we really had a lot of fun. Maybe even too fun because I did´t recover during the whole Friday.. Yesterday we had a lot of fun with my dear friend Marjukkaand our spouses when we celebrated Indiedays Blog Awards event. The night just went by in the best possible company and a lot of laugh, heh:)
Next week I travel to London again and this time with my 16 years old daughter. We even overnight there which is certainly not my pleasure. I´d rather come back home.. Hopefully she gets me inspired to explore the city a bit more closely than I used to.
But. How do you like my sailor style Oasis shirt dress? I just love it. All the golden details, the color, the style, the print - it´s just perfect and it´s hard to believe that it was only about 60 euros. I purchased this dress during my last London trip. I always feel like Alice in wonderland when visiting Oasis store in London:)
It´s Sunday night and high time to start preparations for next week. But first I will reserve a hotel room from Paddington London which is proved to be a great location for us.
Have a great new week all my friends!
![P4230412]()
![P4230427]()
![]()
![P4230407]()
Ensi viikolla lähden pyörähtämään taas yön yli kestävän reissun Lontooseen. Harmi, kun Finnair ei lennä tarpeeksi varhaista lentoa niin ettei tarvitsisi yöpyä reissun päällä. Minun pitää nimittäin olla lähellä Lontoon keskustaa jo klo 9.30 paikallista aikaa (Suomen aikaa 11.30) enkä siitä huolimatta ehtisi ajoissa aamun ensimmäisellä lennolla. No, lähdemme tällä kertaa matkaan yhdessä 16 vuotiaan tyttären kanssa eli voi olla, että hän saa houkuteltua minutkin tutkimaan kaupungin tarjontaa vähän tarkemmin eli tarkoitus on ottaa edeltävästä illassa irti vähän normaalia enemmän.
Mutta siis, tässä edelliseltä Lontoon reissulta hankkimani Oasiksen ankkuriprinttimekko teillekin nähtäväksi. Tykkään ihan mahdottomasti tästä monikäyttöisestä mekosta, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ihanat kultaiset napit ja poletit olkapäillä antaa viimeistellyn silauksen eikä mekko näytä mielestäni ollenkaan noin 60 euron mekolta.. Olen joka kerta kuin Liisa ihmemaassa kyseisessä liikkeessä.
Mutta nyt on kuulkaas alettava valmistautuminen ensi viikkoon ja ihan ensimmäiseksi taidan varata meille hotellihuoneen Lontoon Paddingtonista. Tykkään kyseisestä paikasta, koska sinne pääsee lentokentältä nopealla junalla ja sieltä on helppoa lähteä sitten metrolla minne päin tahansa Lontoota.
Mukavaa uutta viikkoa teillekin ja ollaan taas kuulolla!
Ai niin, muistakaahan osallistua Vivania Beauty Collagen arvontaan täällä näin, klik! Kolmelle lähtee purkki kokeiluun.
Follow my blog:
Next week I travel to London again and this time with my 16 years old daughter. We even overnight there which is certainly not my pleasure. I´d rather come back home.. Hopefully she gets me inspired to explore the city a bit more closely than I used to.
But. How do you like my sailor style Oasis shirt dress? I just love it. All the golden details, the color, the style, the print - it´s just perfect and it´s hard to believe that it was only about 60 euros. I purchased this dress during my last London trip. I always feel like Alice in wonderland when visiting Oasis store in London:)
It´s Sunday night and high time to start preparations for next week. But first I will reserve a hotel room from Paddington London which is proved to be a great location for us.
Have a great new week all my friends!

Shirtdress: Oasis
Heels: Paul Green



