Quantcast
Channel: Business Woman
Viewing all articles
Browse latest Browse all 559

Joulua kotiin Ellokselta

$
0
0
Joulu lähestyy ja kotia pitäisi alkaa laittaa edes hitusen joulukuntoon. En ole koskaan ollut mikään superjouluihminen ja kaikenlainen joulukrääsä saisikin minun puolesta loistaa poissaolollaan eristyisesti omasta kodista. Valitettavasti sitä kertyy meillekin, koska täällä asuu muitakin ja varsinkin tytöt kokee sellaisen kuuluvan jouluiseen kotiin. Lohduttaudun aina sillä, että onneksi kohta on loppiainen ja niistä pääsee taas vuodeksi eroon.

Näin marraskuun pimeyden keskelle minäkin haluan jotain extra -tunnelmaa kotiin ja mikäpä sen kotoisampaa tunnelman luojaa kuin tehdä se valojen avulla. Ne tuo sellaista kaivattua joulun harmoniaa kotiin, ja samalla näyttävät krääsä -lookin sijaan ylellisiltä. Kynttilöitä kauniisiin lyhtyihin ja led -valoja tietysti pihalle sekä led -valoista muodostettuja valoköynnöksiä sisälle. Ja tietysti lampaantaljoja sekä kokoelma paperitähtiä. Sellaisia elementtejä, jotka kuuluvat pimeisiin iltoihin, oli sitten joulu tai muuten vaan vähävaloista aikaa.

Elloksellahan on tietysti vaikka mitä kivaa, kaunista ja tyylikästä jouluun ja kuvatkin on niin superkauniita, että melkein tekisi mieli muuttaa heidän nettisivuilleen! Kokosin alle tämänhetkiset alennuskampanjat eli napatkaa sieltä mukaan ennen ostosten maksamista.

Tunnelmallista marraskuista iltaa teille <3
Ellos joulua kotiin

25% alennusta* tilauksestasi - myös monista merkkituotteista sekä leluista!*Tarjousehdot: Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus on voimassa 23.11.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä tuotemerkkeihin UGG, Vagabond, Odd Molly, Odd Molly Home, Vagabond tai Spanx. 
Tarjousnumero: 345447 

40% alennusta* kalleimmasta tuotteesta + 2 Iittalan kivituikkua kaupan päälle* kun tilaat väh. 50 eurollaKivi-lyhdyt luovat harmonista hohtoa ja sopivat jokaiseen kotiin. Tyylikkään muotoilun ansiosta ne säilyttävät suosionsa vuodesta toiseen. Halkaisija 60 mm. Toinen kirkasta, toinen harmaata lasia (setin arvo 30,90€). *Tarjousehdot: Edut koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Edut ovat voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää, kuitenkin vain 20.12.2016 asti, ja ne voi käyttää vain kerran. Kivi-lyhtyetu koskee vähintään 50 euron tilausta. Vain 1 Kivi-lyhtysetti kaupan päälle/asiakas. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.
Tarjousnumero: 345733

Viewing all articles
Browse latest Browse all 559

Trending Articles