Toissaviikolla Lontoossa tuli shoppailtua todella niukasti. Tykkään vieraissa paikoissa käydä lähinnä syömässä ja istuskella kahviloissa ja niissä se aika sitten shoppailun sijaan kului Siirin kanssa reissussa. Sekä tietysti yleisesti vaan haahuillessa ympäriinsä. Vastasin muuten tänään taas yhteen Norstatin kyselyyn ja niissäkin kerroin omista mieltymyksistä matkustelun osalta eli kyllä ulkomailla mennään kahvi edellä, sitten vasta tulee sopiva sänky ja liikkumisen helppous:) Ne kyselyt on muuten todella kivoja eli jätä ihmeessä yhteystiedot edellisen postauksen lopussa eli täällä ja sinäkin pääset niihin vastailemaan ja tietysti vaikuttamaan!
Niin siis niistä Lontoon shoppailuista.. Kävin tasan yhdessä liikkeessä siellä ja se oli Argyll Streetin Oasiksen myymälä. Argyll Street on yksi Oxford Streetin poikkikaduista ja se lähtee siitä ihan ytimestä eli Oxford Streetillä olevaa Topshoppia vastapäätä. Eli ko. Topshopilta on noin 50 metrin matka siihen kyseiseen Oasiksen myymälään. Ei voisi olla juurikaan lähempänä Lontoon ydintä. Ja sen liikkeen valikoimat on ihan superhyvät, oikeastaan aika tarkalleen sama valikoima, joka löytyy Oasiksen nettikaupastakin täältä.
No, sieltä minä teen aina kaikki parhaat löytöni ja niin tälläkin kertaa. Ostin mm. takin alla olevan neuleen, kuten myös kuvissa näkyvät ihan älyhyvät nilkkurit. Takki onkin edellisen Lontoon reissun "Oasis -saaliita". Eilen vielä noita sinisiä neuleita näytti olevan nettikaupassa hyvin tarjolla, mutta tänään pienimmät koot on jo menneet.. Siinä nettikaupassa on liikenne kyllä perin vilkasta eli valpas täytyy olla, jos mielii saada ostettua omat suosikkinsa!
Siiri osti muuten samaisen neuleen harmaana eli tämän näin ja sekin oli kyllä niin hyvännäköinen. Hänellä oli se kyseinen neule yhdessä Insta -kuvassa päällään eli jos kiinnostaa, niin kurkkaahan setästä näin.
Siirin kanssa on kyllä mukavaa reissata, ja me ollaankin reissattu yhdessä oikeastaan hänen pieni ikänsä. Nyt kun Siiristä on kasvanut jo nuori nainen, hänestä on tullut lapsen sijaan ihan tasavertainen matkaseuralainen ja onkin ollut mielenkiintoista huomata, kuinka meikäläinen muuttuu katukuvassa välittömästi ihan näkymättömäksi hänen rinnallaan, heh. Olen kuin vety konsanaan eli hajuton, väritön, mauton ja näkymätön, koska Siiri vaan imee itseensä kaiken huomion - Ja se on meikäläiselle äärimmäisen ookoo:) Joskus muutama vuosi sitten olimme Miamissa ostarissa ja häntä tultiin kosiskelemaan mallitoimiston listoille - oikein suuren maailman tyyliin:) Olimme kaikki vähän ihmeissämme, koska eihän sellaista pitäisi tapahtua kuin elokuvissa..
Mutta mutta, eipä tässä oikeastaan sen enempää tällä kertaa. Ihan perusasu, jollaista tykkään käyttää jokapäiväisenä arkiasuna. Kuvausreissulla oli muuten ihan pakko kuvata ohi lipunut suppaaja, joka sai kyllä meikäläisen myötäpalelemaan oikein huolella. En pystyisi samaan.
Eli mukavaa talvista viikkoa teille kaikille <3 Instagramin tarinapuolelle tulee lisäiltyä kaikkea maan ja taivaan väliltä eli jos sellainen kiinnostaa, niin tulkaa ihmeessä seurailemaan!
![Oasis ensemble Burberry bag Oasis ensemble Burberry bag]()

![Let´s go because we have so many things to do! Let´s go because we have so many things to do!]()
^Behind the scenes eräänä sateisena viikonloppupäivänä..
![border=]()

Coat: Oasis (similar in pale pink here, size XS)
Knitwear: Oasis (this, size XS)
Ankle boots: Oasis (these, size 37)
Bag: Burberry
Jeans: Hollister

^Behind the scenes eräänä sateisena viikonloppupäivänä..

Seuraa blogiani: