Kasuaali asu ja "white death"

Joulu on ohi, eikä tätä vuottakaan ole kuin muutama päivä jäljellä, kääk! Ihana ja hyvinkin erilainen vuosi takana ja minkäköhänlainen mahtaakaan olla edessä? Tuskin maltan odottaa, koska odotan sitä enemmän kuin oikeastaan mitään vuotta koskaan aikaisemmin:) Paljon on asioita omissa käsissä eli aika moneen asiaan voi itse vaikuttaa ja niihin, mihin ei voi, on turha keskittyä. Se tosiasia hyppäsi niin konkreettisesti silmille, kun poikkesimme pikareissulla Itä-Suomessa.

Kävin nimittäin Imatralla ja kurkkasin myös sen paikan, jossa sattui kauheuksia muutama viikko sitten, joulukuun alussa. Kävelykatu ammotti tyhjyyttään ja tapahtumapaikalla paloi kynttilöitä. Olo oli aikalailla sanaton ja mieli apea. Kolmen naisen elämä päättyi ihan liian aikaisin ja niin epäreilulla tavalla. Jokainen paikallinen, jonka kanssa vaihdoin joulun ajan kuulumisia, palasi ennemmin tai myöhemmin tähän kauhujen yöhön. Pienellä paikkakunnalla moni on joko suoraan jonkun osapuolen tuttu tai tuttu vähintäänkin välikäden kautta. PS. Lisäsin Instagramin mystories -puolelle pienen videonpätkän tästä visiitistä eli käykäähän kurkkaamassa.

Toinenkin joulun aikaan kuulunut juttu liittyy kuolemaan, enkä tosin tiedä että hyvässä vai pahassa. Kaikki alkoi siitä, kun appiukkeli esitteli hienoa muistomerkkiä, jonka hän oli ostanut hiljattain. Siinä muistomerkissä oli aukinainen, käytetty ammus, joka oli peräisin talvisodasta ja tarkemmin tarkka-ampuja Simo Häyhän tappavan tarkasta aseesta. Käsi ylös, joka tietää tai muistaa kuulleensa hänestä? Häyhähän oli tai on edelleen yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista tarkka-ampujista, joka tappoi talvisodassa Kollaan taistelussa kolmen kuukauden aikana noin 500 puna-armeijan sotilasta (joidenkin arvioiden mukaan jopa 700). Suomalainen sotasankari, joka tunnetaan ympäri maailmaa White Death -lempinimellä ja jonka päänahasta viholliset olivat valmiita maksamaan sievoiset summat. Kollaan taistelut käytiin vuonna 1939-1940 aikamoisissa ääriolosuhteissa ja pakkaslukematkin huitelivat 20-40 asteen välillä. Häyhä söi lunta, jotta hengityshöyryt eivät olisi paljastaneet häntä, tähtäsi avotähtäimellä, koska kiikaritähtäin olisi saattanut heijastaa valoa ja paljastaa hänen olinpaikkansa. Hän jäädytti tähtäinpaikkansa, jotta lumi ei olisi pöllynnyt hänen ympärillään laukaisun hetkellä, asettautui paikalleen ennen aamunkoita ja liikahti vasta, kun aurinko oli painunut mailleen. Ja tappoi kaikki viholliset, jotka osuivat hänen tähtäimeensä. Kertalaukauksella. Ihan niinkuin Imatran ampumatapauksessa.

Imatralla ja Ruokolahdella kaikki tietysti tietävät Simo Häyhän. Aika monella oli myös hänestä tarinoita, vaikka Häyhä tiedettiinkin hiljaisena ja vaatimattomana miehenä, joka ei pitänyt itsestään meteliä eikä useinkaan palannut muistoissaan Kollaan tantereelle. Häyhä eli 96-vuotiaaksi ja kun häneltä elämänsä ehtoopuolella tiedusteltiin mahdollisia tunnontuskia, hän vastasi, että hän teki vain sen, mitä pyydettiin ja niin hyvin kuin suinkin kykeni. Eikä ihminen voisi edes elää niin vanhaksi, jos mieltä vaivaisi valtava painolasti, näin uskon. Kollaan tapahtumien jälkeen hän palasi kotiinsa Ruokolahdelle ja piilotteli vihollisiaan pitkään jossain mökissä. Kai se oli hänen oma vankilansa, se paikka, missä pahat teot pitää sovittaa. Ihan niinkuin Imatran ampujakin tulee sovittamaan perusteettomat ja julmat tekonsa.

En oikein tiedä, miten suhtautua Häyhään. Mieheen, jota ylistetään yhä edelleen ympäri maailmaa ja joka palasi sotatantereelta lähes palvottuna sankarina. Toisin kuin Imatran ampuja. Minkälaista elämää me eläisimme nyt ilman hänen "sankaritekojaan", koska ihan varmasti hänen roolinsa Suomen itsenäisyyden puolesta oli yksi suurimpia, mitä yksittäisen ihmisen kunniaksi voidaan lukea.

Kaikesta huolimatta puhutaan järkyttävästä määrästä ihmishenkiä. Uhreista, jotka olivat aviopuolisoita, isiensä ja äitiensä poikia, pienten lasten isiä, maanviljelijöitä, bussinkuljettajia ja ennenkaikkea tuntevia oikeita ihmisiä, härregyyd! Jotka oli varmasti velvoitettu sotatantereelle ja joita olisi rangaistu siitä, että eivät olisi näin tehneet. Ihan niinkuin Simo Häyhääkin.

En oikein edes uskalla ajatella asiaa sen syvällisemmin, koska näin Suomen juhlavuoden kynnyksellä ei ehkä olisi edes soveliasta tehdä niin. Simo Häyhä oli sankari ja pelasti varmasti toimillaan aika monen suomalaisen sotilaan hengen. Ja ehkä jopa Suomen itsenäisyydenkin. Toisin kuin Imatran ampuja, joka pilasi niin oman kuin täysin viattomien ulkopuolisten, heidän perheiden ja läheisten elämän.

Oli miten oli, olen kiitollinen Suomen itsenäisyydestä ja siitä, että saan asua vapaassa maassa, jossa perusasiat on kunnossa. Olen kiitollinen jokaiselle Suomen itsenäisyyttä puolustaneelle ihmisille ja arvostan heitä todella korkealle. Siitäkään huolimatta en hyväksy väkivaltaa missään muodossa, enkä ihmishengen riistämistä, nyt enkä tulevaisuudessa. Jokaisen ihmisen henki on yhtä kallis ja arvokas, on aina ollut ja tulee aina olemaan.