Uusimmassa Eeva Lehdessä eli tammikuun 2019 numerossa on kohtuullisen näyttävä, viiden sivun juttu meidän kodista.
Juttu kuvattiin pari kuukautta sitten eräänä maanantai -aamupäivänä ja täytyy sanoa, että sitä edelsi aika saatan*%&llinen viikonloppu. Meille pörähti vielä sisko kolmen tehosekoittajan kanssa yökylään silloin viikonloppuna ja teki mieli heittää hanskat tiskiin, koska oli sellainen tunne, että en yksinkertaisesti selviä siivous- ja stailaus -urakasta maanantai -aamuun mennessä. Meidän koti ei todellakaan ole normaalisti "kuin lehdestä leikattu".
Minä itse en ole hitusenkaan vertaa mikään sisustustyyppi ja sen tähden projekti oli minulle aika stressaava. Kuten lehdessäkin kerroin, en juurikaan muuta kotona mitään, mikä on kerran hyväksi havaittu. Korkeintaan viherkasveja ja leikkokukkia, en oikeastaan mitään muuta. Systeri toi Tallinnasta (koska asuu siellä) juttua varten olkkarin pöydällä näkyvän liljakimpun ja lisäksi ostin mustan villamaton Jyskistä. Se näkyy kuvassa vasemmalla, ja on tämä näin, klik. Lisäksi olkkarin sohvalla olevista tyynyistä osa on Hemtexistä kuvauslainassa. Kaikki muu on "au-naturel".
Onneksi systeri auttoi pienien yksityiskohtien viimeistelyssä, koska (toisin kuin minulla) hänellä on aina ollut silmää kaikelle kauniille.
En siis tehnyt kuvauksia varten mitään muutoksia, vaan siivosin hullun lailla ja updeittasin joitain pieniä yksityiskohtia, kuten Bedesign´n peuranpää -hyllykköä ja keittiön pöydillä näkyviä hedelmä-, vihannes- ja leipäkoreja.
Ennen kuvauksia se sitten iski. Se kammottava KOTIHÄPEÄ!
Tuntui, että eihän täällä meillä ole mitään ihmeellistä eikä ainakaan mitään annettavaa Suomen suurimman aikakauslehden lukijoille! Miksi te tulette tänne meidän aivan tavalliseen kotiin, ettekä mene niihin niin paljon kauniimpiin somekoteihin? Ja kunhan kuvaaja tulee maanantaina, hän varmasti pettyy, koska ei täällä ole mitään mielekästä kuvattavaa. Tai viimeistään, kunhan Eevan toimitus näkee kuvat, ne toteaa, että ne on tehneet virhearvioinnin. Että eiköhän unohdeta koko juttu.
Sitä se sosiaalisen median luoma illuusio täydellisistä somekodeista teettää! Ne tuottaa kyllä täydellisen katselunautinnon mutta samaan aikaan luovat ympärilleen suunnatonta riittämättömyyden ja vähemmyyden tunnetta. Vaikka jokainen meistä ymmärtää, että ne täydellisetkin somekodit on aivan tavallisia koteja pyykkivuorineen ja vähintään satunnaisine katastrofisotkuineen, niin siitä huolimatta ne saa meidät tuntemaan huonommuutta.
Sosiaalisen median luoma silmän ilo taitaa lopulta olla myrkkyä meidänkin itsetunnolle.
Jo kuvauksien aikana silloin maanantaina tuli vähintäänkin selväksi, että lehden sivuille päätyvät kuvat tulevat olemaan jäätävän hienoja. Ja taas mieleen hiipui häpeän tunnetta siitä, että ylipäätään tunsin sitä etukäteishäpeää.. Mutta minkäs teet!
Lopulliset lehteen päätyneet kuvat ja koko Eeva Lehden juttu oli ihan huikean hieno! Ei meillä oikeasti ole noin hienoa kuin mitä kuvat antavat ymmärtää. Jos seuraat minua Instagramissa, olet varmasti nähnyt videoita meidän olohuonesta, joka toimii lähinnä tyttären Cheerleading -tatamina :D Tyynyt on kasassa ja sohvan päällä on virttyneitä vanhoja patjoja, heh. Ei ehkä ihan urbaanin unelmakodin tyypillisimpiä ainesosia.
Enihau. Olen aina ollut kohtuullisen itsevarma tyyppi, mutta niin se some on vaan minuunkin vaikuttanut. En olisi uskonut, ellen todellakin olisi tämän projektin myötä joutunut kamppailemaan sen tunteen kanssa! Ulkoisen habituksen häpeä on tuttuakin tutumpi tunne, mutta että vielä kotihäpeäkin siihen päälle!!
Pistää todellakin miettimään, että onkohan se sosiaalisen median tuottama illuusio kaikesta ihanuudesta ja täydellisyydestä lopulta hyväksi vai pahaksi meidän itsetunnollemme? Ja jos se sitä tuhoaa, mitä se lopulta saa aikaan..
Ja mitä asialle voisi tehdä?
Eeva Lehden jutun kirjoitti Mia Malmi ja kuvat otti Petri Mulari.
![Peremmälle Eeva -lehti, Business Woman]( "Peremmälle Eeva -lehti, Business Woman")
Juttu kuvattiin pari kuukautta sitten eräänä maanantai -aamupäivänä ja täytyy sanoa, että sitä edelsi aika saatan*%&llinen viikonloppu. Meille pörähti vielä sisko kolmen tehosekoittajan kanssa yökylään silloin viikonloppuna ja teki mieli heittää hanskat tiskiin, koska oli sellainen tunne, että en yksinkertaisesti selviä siivous- ja stailaus -urakasta maanantai -aamuun mennessä. Meidän koti ei todellakaan ole normaalisti "kuin lehdestä leikattu".
Minä itse en ole hitusenkaan vertaa mikään sisustustyyppi ja sen tähden projekti oli minulle aika stressaava. Kuten lehdessäkin kerroin, en juurikaan muuta kotona mitään, mikä on kerran hyväksi havaittu. Korkeintaan viherkasveja ja leikkokukkia, en oikeastaan mitään muuta. Systeri toi Tallinnasta (koska asuu siellä) juttua varten olkkarin pöydällä näkyvän liljakimpun ja lisäksi ostin mustan villamaton Jyskistä. Se näkyy kuvassa vasemmalla, ja on tämä näin, klik. Lisäksi olkkarin sohvalla olevista tyynyistä osa on Hemtexistä kuvauslainassa. Kaikki muu on "au-naturel".
Onneksi systeri auttoi pienien yksityiskohtien viimeistelyssä, koska (toisin kuin minulla) hänellä on aina ollut silmää kaikelle kauniille.
En siis tehnyt kuvauksia varten mitään muutoksia, vaan siivosin hullun lailla ja updeittasin joitain pieniä yksityiskohtia, kuten Bedesign´n peuranpää -hyllykköä ja keittiön pöydillä näkyviä hedelmä-, vihannes- ja leipäkoreja.
Ennen kuvauksia se sitten iski. Se kammottava KOTIHÄPEÄ!
Tuntui, että eihän täällä meillä ole mitään ihmeellistä eikä ainakaan mitään annettavaa Suomen suurimman aikakauslehden lukijoille! Miksi te tulette tänne meidän aivan tavalliseen kotiin, ettekä mene niihin niin paljon kauniimpiin somekoteihin? Ja kunhan kuvaaja tulee maanantaina, hän varmasti pettyy, koska ei täällä ole mitään mielekästä kuvattavaa. Tai viimeistään, kunhan Eevan toimitus näkee kuvat, ne toteaa, että ne on tehneet virhearvioinnin. Että eiköhän unohdeta koko juttu.
Sitä se sosiaalisen median luoma illuusio täydellisistä somekodeista teettää! Ne tuottaa kyllä täydellisen katselunautinnon mutta samaan aikaan luovat ympärilleen suunnatonta riittämättömyyden ja vähemmyyden tunnetta. Vaikka jokainen meistä ymmärtää, että ne täydellisetkin somekodit on aivan tavallisia koteja pyykkivuorineen ja vähintään satunnaisine katastrofisotkuineen, niin siitä huolimatta ne saa meidät tuntemaan huonommuutta.
Sosiaalisen median luoma silmän ilo taitaa lopulta olla myrkkyä meidänkin itsetunnolle.
Jo kuvauksien aikana silloin maanantaina tuli vähintäänkin selväksi, että lehden sivuille päätyvät kuvat tulevat olemaan jäätävän hienoja. Ja taas mieleen hiipui häpeän tunnetta siitä, että ylipäätään tunsin sitä etukäteishäpeää.. Mutta minkäs teet!
Lopulliset lehteen päätyneet kuvat ja koko Eeva Lehden juttu oli ihan huikean hieno! Ei meillä oikeasti ole noin hienoa kuin mitä kuvat antavat ymmärtää. Jos seuraat minua Instagramissa, olet varmasti nähnyt videoita meidän olohuonesta, joka toimii lähinnä tyttären Cheerleading -tatamina :D Tyynyt on kasassa ja sohvan päällä on virttyneitä vanhoja patjoja, heh. Ei ehkä ihan urbaanin unelmakodin tyypillisimpiä ainesosia.
Enihau. Olen aina ollut kohtuullisen itsevarma tyyppi, mutta niin se some on vaan minuunkin vaikuttanut. En olisi uskonut, ellen todellakin olisi tämän projektin myötä joutunut kamppailemaan sen tunteen kanssa! Ulkoisen habituksen häpeä on tuttuakin tutumpi tunne, mutta että vielä kotihäpeäkin siihen päälle!!
Pistää todellakin miettimään, että onkohan se sosiaalisen median tuottama illuusio kaikesta ihanuudesta ja täydellisyydestä lopulta hyväksi vai pahaksi meidän itsetunnollemme? Ja jos se sitä tuhoaa, mitä se lopulta saa aikaan..
Ja mitä asialle voisi tehdä?
Eeva Lehden jutun kirjoitti Mia Malmi ja kuvat otti Petri Mulari.
Seuraa blogiani: