Syksy oli säitten puolesta sen verran ällöttävää aikaa sateineen ja vaakasuorine myrskytuulineen, että mekin päätimme kohtuullisen ex-tempore lähteä lämpimämpien säitten perään Khao Lakiin Thaimaahan. Eurooppa ei joulun aikaan houkuttele, koska säät ei välttämättä ole siellä aina parhaita mahdollisia. Thaimaassa on takuuvarmasti lämmintä.
Tässä postauksessa jaan kanssanne muutaman kuvan meidän hotellialueelta ja ennenkaikkea haluan antaa muutaman aurinkosuojien täsmävinkin tuotteista, joita on jopa mukava levittää ja joita on aina helppo lisätä ilman käsien tahmaamista.
Lämpötilat pysytteli koko lomaviikon ajan aikalailla 28-30 asteen välillä ja öiseenkin aikaan taisi Suomen helleraja (25 astetta) ylittyä. Siellä ei ainakaan tarvinnut palella kuin välillä hotellihuoneessa, jossa jäähdytys oli toisinaan vähän liian kovalla. Ja sitäkin pystyi säätämään mielensä mukaan, heh.
Ainoa asia, mikä aiheuttaa kerta toisensa jälkeen meikäläiselle päänvaivaa polttavan auringon alle suuntautuviin lomamatkoihin liittyen, on riittävä aurinkosuoja, niin määrineen kuin suojakertoimineen. Itse kun en hae kuin korkeintaan ohutta hentoa rusketusta, Tekee oikein pahaa katsoa erityisesti nuoria tyttöjä, jotka palvoo aurinkoa "raakana" eli ilman hattua, aurinkolaseja, päivänvarjoa tai minkäänlaista fyysistä suojaa. Ja lopputuloksena on palaneita neniä, olkapäitä, rintakehää.. Ja aivan erityisen kipeää tekee katsoa pieniä lapsia, joitten silmänaluset on palamisen jäljiltä kirkkaanpunaiset. Jostain syystä lasten palaminen kohdistuu aina silmien seudulle. Se johtunee siitä, että he viettää paljon aikaa veden alla pienissä uimalaseissaan. Ja uimalasien reunoilta iho hiukan pullottaa ja altistuu palamiselle. Aurinkovoiteen teho kärsii veden alla, se on päivänselvää, lupasi valmistajat mitä hyvänsä.
Aurinkorasvan levittäminen on aina jotenkin epämiellyttävää, eikä se totta puhuttuna tunnu mukavalta iholla, oli se kuinka nopeaan imeytyvää sorttia tahansa. Vaikka juurikin tähän mukavaan tunteeseen on monikin valmistaja panostanut ja onhan ne parantuneet vuosi vuodelta, ei käy kiistäminen. Mutta joka tapauksessa, ei se ole maailman mukavinta hommaa loma-aikaan. Voi että kun sellainen kestopinnoitus olisi mahdollista ottaa ennen lomaa, niin todellakin ottaisin ja huolehtisin erityisesti juniorillekin sellaisen.
Meillä oli muutama 50 ja 30 suojakertoimilla varustettua pulloa mukana ja ne oletettavasti ja toivottavasti kuuluu jokaisen matkaajan peruskalustoon, kun matkustetaan niinkin erilaiseen ilmastoon kuin mitä Thaimaassa on. Ja niitten lisäksi esittelen muutaman tuotteen, joista voisi olla hyötyä sinullekin, jos matkaat lähiaikoina lämpimään.
1. Lasten aurinkovoide suihkeena 50+ suojakertoimella. Ehdoton tietysti lapsille, mutta myös herkästi palaville aikuisille myös. Tai meikäläisen tyyppiselle, joka todellakin varoo aurinkoa ja etsii epätoivoisesti suojaa. ACO:n alla kuvassa oleva tuote (Kids Active Sun Spray) sisältää suojat sekä UVA että UVB säteitä vastaan (kuten kaikkien suojien pitäisi tehdä!), se on myös erittäin vedenkestävä, ja lisäksi se on suihkutettavassa muodossa. Ihan pööfekt kaikille matkaajille!
2. Stick korkealla suojakertoimella kaikkein herkimpiin kohtiin ihossa eli suojaamaan silmänaluset, nenänpää, huulet, korvat jne. Meillä oli mukana ACO:n Sun Stick, joka on maailman yksinkertaisin tuote ja sopii koko perheelle. Tätä jatkuvasti vesipetojen silmänaluksille, niin ei varmasti pala!
3. Aurinkosuoja, joka toimii myös meikkivoiteena tai siis CC-voiteena kasvoilla. Aivan loistava apuväline, jota käytin myös viime kesänä ihan täällä koto -Suomessa meikkivoiteen sijaan. Thaimaassa oli mukana Eucerinin versio, jossa on suojakerroin 50 ja itselläni väri Medium toimii loistavasti. En voisi kuvitellakaan käyttäväni mitään muuta meikkivoidetta paahtavassa helteessä kuin tätä näin.
4. Ja lopuksi vielä suoja Roll-on -muodossa. Meillä oli mukana Nivean lapsille tarkoitettu 50+ suojakertoimen versio, jota levittelin itselleni niille herkille alueille, joihin en käyttänyt stikkiä. Itselläni palaa aina ensimmäisenä rinnus ja olkapäät ja tässä muodossa aurinkosuojaa on helppo levittää, kun ei tarvitse ollenkaan koskea käsin siihen rasvaan. Aivan loistava tämäkin!
Huom! Kaikki tuotteet on saatu alunperin PR-näytteinä ja sen jälkeen osa tuotteista on täydennetty omin varoin.
Ihan mahtavaa, kun aurinkosuojissa alkaa olla niin paljon erilaisia variaatioita, jotka tekee suojaamisesta vähemmän "ällöttävän" kokemuksen, eikä aina tosiaan tarvitse edes käsin koskea rasvoihin!
![Aurinkotuote suosikit by Business Woman]()
![Lomamood Business Woman]()
![ACO Sunstic, Nivea Sun Roll-on / Business Woman]()
![Hotel Mai Khao Lak, Business Woman]()
![Perfect vacation view in Khao Lak by Business Woman]()

Seuraa blogiani: