Mittaamattoman arvokas sormus - Ja meidän tarinamme

* Postaus toteutettu yhteistyössä Tarinakoru Oy:n kanssa

Kesä 1995 muutti meikäläisen elämän totaalisesti.

Valmistuin silloin toukokuussa juristiksi ja olin sopinut, että aloitan syyskuussa auskultoinnin kotipaikkakunnan käräjäoikeudessa. Päätin, että sinä kesänä en hakeudu kesätöihin, koska se saattaisi olla ainoa kesä vuosikymmeniin, jonka voisin ottaa ihan vaan elämästä nautiskellen. Se oli elämäni paras päätös.

Systerin silloinen poikaystävä Jaska ja hänen hyvä ystävänsä Ilpo tulivat käymään meillä kotona, poimiakseen systerin mukaan Pohjois-Norjan Tromssan "midnattsolgaloppen" tapahtumaan (eli viikon kestäviin suunnistuskisoihin). Koska autossa oli yksi paikka vapaana, he pyysivät minua hyppäämään kyytiin. Mikäs siinä - makuupussi reppuun ja menoksi.

Sillä reissulla me sitten tavattiin, Tromssassa. Hän tunsi Jaskan ja Ilpon, koska suunnistuspiirit oli Suomessa yllättävän pienet. Hän pysähtyi siinä kisakeskuksen pellolla, kesken lenkkinsä, vaihtaakseen kuulumisia Jaskan ja Ilpon kanssa. Ja meidän kanssa myös. Sotkuisissa kisavaatteissaan kuin jukolanjussi konsanaan. Olimme istuneet ehkä noin 10 minuuttia siinä pellolla, kun kuiskasin systerille, että hän se on. Minä tahdon hänet!

Sain pian selville, että hän on poikamies ja viettää vaihto-oppilasvuotta Norjassa Trondheimin teknillisessä korkeakoulussa, tosin lähinnä suunnistaakseen maineikkaassa norjalaisessa suunnistusseurassa NTHI:ssa. Mutta dääm, hän ei ollut kiinnostunut meikäläisestä ollenkaan, koska kuvitteli, että seurustelin Jaskan kaverin Ilpon kanssa. Miksi me muuten oltaisiin oltu nelistään liikkeellä.. Kesti hetki vakuuttaa, että olen ns. vapailla markkinoilla.

Se viikko pisti meikäläisen pään ihan pyörälle. Pari viikkoa reissun jälkeen olin kotona pää pilvissä omassa vaaleanpunaisessa kuplassani, kunnes lähdin kesäksi Trondheimiin hänen luokseen. Se kesä oli täydellinen paikka ja hetki rakastumiselle. Ei tarvinnut stressata mistään, maaperä oli kummallekin täysin neutraalia, ei kavereita, sukulaisia tai perhettä kertomassa mielipiteitään tai jakamassa ohjeitaan. Minun maailmassani ei ollut sinä kesänä muita kuin me kaksi.

Vielä muutamaa kuukautta aikaisemmin vuodatin parhaalle ystävälleni, että en ehkä tule koskaan rakastumaan, koska kukaan ei tuntunut oikein miltään. Pieniä ihastumisia oli joskus, mutta ei mitään elämää suurempia tunteita. Olin myös päättänyt, että en tulisi tuhlaamaan aikaani keneenkään, joka herättää vähänkään kysymysmerkkejä. Pysyn mieluummin yksin vaikka koko loppuelämäni. Kesän 1995 jälkeen tiesin, millaista on kokea elämää suurempia tunteita. Tiesin, että me kuulumme yhteen. Forever.

25 vuotta myöhemmin voin onnekseni todeta, että se tunne oli tismalleen oikea. Ja ylpeänä siitä, että nuorena tytönhupakkona kykenin näkemään kauas, pitkälle tulevaisuuteen ja tekemään tismalleen oikean ratkaisun, joka oli sekä tunteella että järjellä perusteltu. Nimittäin pelkästään toinen ei olisi riittänyt, koska ymmärsin, että se ei kantaisi pitkälle. PS. Voisin tästä aiheesta puhua vaikka kuinka paljon, mutta ei mennä tällä kertaa siihen.

Koska tällä kertaa puhutaan sormuksesta, johon on sulatettu yhteen symbolisesti koko meidän rakkaustarinamme ja joka symboloi jotain sellaista, jota kutsuisin päättymättömäksi aikajanaksi. Siihen on kiteytynyt pitkä aika menneisyyttä ja toivottavasti vielä pidempi tulevaisuutta.

Toivon, että tämä kultakimpale timantteineen jatkaa elämäänsä vielä meidänkin jälkeen, ei pelkästään kauniina sormuksena, vaan ennenkaikkea meidän tarinana suuresta, kauniista rakkaudesta. Tämä sormus on minulle mittaamattoman arvokas <3

Miten sinun rakkaustarinasi alkoi - olisi superhienoa kuulla!

Sormus on siis nurmijärveläisen Tarinakorun kultaseppä Tarja Rantalan käsialaa. Materiaalina on käytetty minun pieneksi käyneitä kihla- ja vihkisormusta sekä valmistujaislahjana toukokuussa 1995 saamaani kultasormusta.

Jos haluat nähdä, miltä vanhat sormukseni näyttivät, kurkkaa tämä postaus klik.
Tästä postauksesta puolestaan näet tämän uuden sormuksen valmistusprosessin. Klik.