Lupasin laittaa kuvia Outi Brouxin minulle viikko sitten tekemästä kampauksesta sen jälkeen, kun sillä oli vietetty muutama tunti ulkosalla. No tottahan jokainen kampaus lässähtää päivän kuluessa, se on selvää, mutta itse tykkäsin tästä lässähtäneestä versiosta todella paljon. Outi laittoi hiuksiin hyvät pohjustustuotteet, joitten avulla kihara ja yleinen kuohkeus kestivät kyllä kovankin kulutuksen.
Ainakin minulla on tapana laittaa hiuksiin perinteistä muotovaahtoa, mutta Outi oli sitä mieltä, että kuumien laitteiden kanssa sitä ei saisi käyttää. Hiukset kuulemma kärventyy. Hän laittoi muotovaahdon sijaan jotain vahan tyyppistä, jonka merkkiä en muista kuollaksenikaan. Hiuksen tyveen hän laittoi jotain tyveä nostattavaa myös. Muita aineita ei käytetty ja hius tuntui edelleen ihan pehmeältä käsittelyn jälkeenkin.
Toki kampauksen alla olevat aineet on tärkeässä roolissa, mutta vähintään yhtä tärkeässä on laitteet, joilla hiusta muotoillaan. Olen käyttänyt Remingtonin rautoja jo useamman vuoden ajan ja ollut niihin supertyytyväinen. Ne kun tosiaan lämpenee sen verran kuumaksi, että minunkin hiukseni säilyttää kiharaisen muotonsa kovissakin olosuhteissa. Lämpökäsittelyaineiden kanssa ei tosin saa nirsoilla, kun käyttää näinkin tehokkaita laitteita. Eikä tietty muutenkaan.
Remingtonin laitteiden lisäksi haluaisin laulaa oodia myös Your Facen neuletakeille, joita olen jo useammassa postauksessa nostattanut. Esittelin tämän mustan pidemmän neuletakin jo aikaisemmassa postauksessa, kas tässä näin (klik) ja nyt haluaisin esitellä sen teille vähän rennompaankin tilaisuuteen soveltuvana. Sillä on kiva viimeistellä arkinenkin asu, koska se sopii vaan niin monenlaiseen tilaisuuteen. Tulen varmastikin käyttämään tämän takin puhki, koska se tuntuu soveltuvan vähän jokaisen asun kanssa. Tällä kertaa yhdistin sen vaaleanpunaisen trikoopaidan kanssa, joka vähän pehmensi muuten niin mustanpuhuvaa outlookkia.
Ai niin. Muistattehan, että saatte yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta 20% alennuksen Your FACE:n myymälöissä, kun kerrotte kassalla lukevanne tätä blogia. Salakoodi Business Woman toimii marraskuun loppuun eli 30.11 saakka.
Mutta nyt nautiskelemaan vielä sunnuntain leppoisasta tunnelmasta ennenkuin arkinen aherrus taas huomenna starttaa. Kivaa sunnuntaita teillekin ystävät <3!
Mutta nyt nautiskelemaan vielä sunnuntain leppoisasta tunnelmasta ennenkuin arkinen aherrus taas huomenna starttaa. Kivaa sunnuntaita teillekin ystävät <3!
Cardigan: Your FACE
Shirt: Noom
Faux leather pants: H&M