Quantcast
Channel: Business Woman
Viewing all articles
Browse latest Browse all 559

Cosy sunday look

$
0
0
Kyllä se tästä vielä mustaksi muuttuu:) Poikkesin nimittäin tänään ohikulkumatkalla keskustassa Vilassa ja ostin (ensimmäistä kertaa kai ikinä Vilalta..) mustan kilpikonnakaulusmekon. Ja löysin myös ihanat mustat kiiltonahkaiset nilkkurit eli kai se syksy on saapunut jo mielen sopukoihin, kun niin tekee mieli laittaa päälle synkkääkin synkempää mustaa..

Vielä on kuitenkin luvassa lempeää laskettelua pois kesästä ainakin säitten puolesta, tosin loppuviikoksi uhottiin jo huomattavasti kylmenevää.

Kävinpä muuten hammaslääkärissä taas vaihteeksi, ihan vaan tarkastuksessa ja hammaskiven putsauksessa. Ja voi hitto soikoon, tuomio tuli ja kaksi reikää löytyi sellaisista hampaista, joissa on kivat pikku amalgaamipaikat. Tiedättekö ne sellaiset mustat mössöt, joita joskus sata vuotta sitten laitettiin hammaskalustoa kaunistamaan. Kai silloin ei mietitty sen enempää mitään kauneusseikkoja, kunhan vaan saatiin reiät laastattua jollain umpeen, tai sitten muuta ei ollut tarjolla. Tiiä häntä. On minulle kylläkin ehdotettu aika monta kertaa vuosien varrella, että ne paikat kannattaisi uusia nykyaikaisilla hampaanvärisillä paikoilla, mutta en ole saanut aikaiseksi tarttua projektiin. Ne ei ole niin paljoa häirinneet, että moiselle olisi ollut tarvetta. Nyt on kuitenkin prosessi käynnistetty ja kaksi paikkaa vaihtuu vähän nykyaikaisemmiksi ja ennenkaikkea hampaan värisiksi. Ehkä loputkin vielä samaan syssyyn, saa nähdä. Kallista on joka tapauksessa!

Projekteista juolahti mieleen myös eräs kotiin liittyvä projekti, joka on ollut työn alla oikeastaan jo reilut kaksi vuotta. Siis sen aikaa, kun ollaan asuttu tässä nykyisessä osoitteessa. Muistanette ehkä, että rakensimme omakotitalon tähän keskustan tuntumaan. Meillä jäi pari keskeneräistä juttua, jotka aluksi häiritsi, mutta joihin on ajan saatossa kummasti "silmistynyt". Ei ne enää juurikaan häiritse.. Toinen on pyykkikuilun ympärille tuleva kaapisto (yksi korkea kaappi ja yksi pieni kaappi sinne kuilun päälle) ja toinen on pikkuruiselle takapihalle portti. Molemmat projektit on kyllä eläneet matkan varrella, mutta sellaista 100% oikealta tuntuvaa ratkaisua ei ole löytynyt kumpaankaan. Paitsi nyt siihen porttiongelmaan.

Olen etsinyt takapihan portiksi sellaista englantilaistyyppistä takorautaporttia ja suorastaan pettynyt kotimaiseen tarjontaan. Olemme pyytäneet muutamalta toimittajalta tarjouksia, mutta niihin ei ole joko vastattu tai sitten hinta on ollut pöyristyttävän korkea. Kun suuntasimme katseemme "eteläiseen Suomeen" eli Viron suuntaan, niin johan alkoi tapahtua. Malleja oli todellakin mistä valita ja hintataso jotain ihan muuta kuin kotimaassa. Mielelläni tukisin suomalaisia yrittäjiä, mutta en niin hanakkaasti, että olisin valmis maksamaan siitä tuhansia euroja enemmän!

Mittamiehet kävivät jo pari-kolme viikkoa sitten mittailemassa tarkat mitat, koska meille tulee samalla periaatteella sekä pieni ikkunatyyppinen ratkaisu ja sitten se itse portti. Portti tulee olemaan jotakuinkin tämäntyyppinen, klik. Vaikeaa selittää, mutta kunhan saamme takapihan vihdoin kuntoon, niin laitan vaikka kuvan joko tänne blogiin tai sitten Instagramiin, I promise. Pari viikkoa pitäisi vielä jaksaa odotella.

Juttu lähti hiukka häröilemään siitä, mitä ajattelin kirjoittaa:) Tuosta asusta siis. Niinkuin näette, alkaa Adidaksen kengät olla jo turhan kuluneen näköiset.. Esikoisella on nimittäin jalka saavuttanut saman koon meikäläisen kanssa ja sehän tarkoittaa sitä, että hän käyttää minun kenkiä niinkuin omiaan:) Kaikki tosin ei kelpaa, mutta lenkkarit ja sneakerit muittenkin edestä. Mun ihanat vaaleanpunaiset Lacosten sneakeritkin on jotain ihan muuta kuin oston hetkellä, enkä ole itse pitänyt niitä kertaakaan. Voihan kökkö..

Mutta siis, kuvat on sunnuntailta, kun kesä oli vielä vahvasti läsnä. Valkoiset housutkin jalassa kohta jo edesmenneen kesän kunniaksi:)

Nähdään taas <3

Trousers: Oasis
Shirt: Forever 21
Sneakers
Shades: H&M
P9102305
Seuraa blogiani:
Google+

Postaus sisältää mainoslinkkejä

Viewing all articles
Browse latest Browse all 559

Trending Articles